keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kinuskimokkapaloja kaverin kanssa!

Hei taas!
Tänään teimme kaverini kanssa kinuskimokkapaloja (koska olemme tehneet mokkapaloja ihan liikaa, niinpä päätimme muuttaa ohjetta). Onnistuimme mielestämme hyvin, vaikka kinuskikuorrutetta olisi saanut olla paljon enemmän! Mutta ne ovat menneet hyvin kaupaksi :)


Kinuskimokkapalat

Taikina:
2 munaa
3 dl sokeria
150g voita
1,5 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria (tai vanilliini)

Kuorrutus: (kannattaa tehdä kaksinkertaisena)
2 dl kuohukermaa (vispikermaa ei saa keittää!)
1/2 dl fariinisokeria
1 rkl korppujauhoja
1/2 dl tomusokeria
nonparellit :)

1. Riko kananmunien rakenne ja lisää sitten sokeri joukkoon. Vaahdota. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata voi. Lisää sitten sula voi, maito ja kuivat aineet vaahtoon.

(ylemmässä kuvassa näyttää paljon ruskeammalta kuin oikeasti on.
Alempana on "oikeanvärisempi")

2. Kaada taikina leivinpaperille, ja pistä uuniin n.15-20 minuutiksi 200 celsiusasteeseen.


3. Ala tekemään kuorrutetta heti, sillä siihen menee paljon enemmän aikaa kuin tavallisissa mokkapaloissa.
Laita kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan (tarpeeksi isoon, ettei kuohu yli). Keitä koko ajan sekoittaen n.10 minuuttia. Kaada sitten kulhoon (teräskulhoon, tai jos olet nopea muovikulho käy hyvin. Mekin teimme muovikulhoon).


4. Laita kuorrutteeseen korppujauhot ja tomusokeri. Sekoita hyvin ja levitä jäähtyneen leivonnaisen päälle (ei tarvitse olla täysin jäähtynyttä.) 


5. Lisää nonparellit, ja nauti joko yksin tai hyvässä seurassa! :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti